Kiitollisuudesta

Rennosti

 

 

 

Aina voi valita
Kokemus siitä, että on valinnan mahdollisuus, on helpottava. Kiitollinen ihminen tietää, että hän voi valita suuntaako huomionsa kurjaan keliin vai lämpimään kotiin ja kauniisiin kynttilöihin. Uhrikokemuksen sijaan kiitollinen tuntee pystyvänsä vaikuttamaan omaan kokemukseen.

Stressiä on vähemmän
Kun ajattelee asioita, jotka ovat hyvin, eri aivoalueet aktivoituvat kuin stressaantuneena. Kun keho saa viestiä, että ”ei ole havaittavissa uhkia, asiat on hyvin”, stressireaktioon osallistuva pelkokeskus hiljenee.

 Epäonnistumisia ei ole
Kiitollinen ihminen löytää ns. epäonnistumisista aina myös hyvän puolen: vastoinkäymiset ovat tuomassa jotain oppia, joka on vain nähtävä. Kurjien fiilisten jälkeen kiitollinen ihminen katsoo taaksepäin ja löytää opin ja on kiitollinen siitä. Näin ihminen kehittyy suhteessa itseensä ja oppii itsestään koko ajan uutta.

 Tämä hetki on merkityksellinen
Kun alkaa nähdä tässä hetkessä hyviä asioita, se alkaa muuttua merkitykselliseksi. Sitku-ajattelu väistyy ja sitoutuminen tähän hetkeen – eli ainoaan todelliseen elämään – lisääntyy.

 Läsnäolo rauhoittaa
Kun kokee sitoutumista ja mielenkiintoa tätä hetkeä kohtaa, eikä se tunnu pelkältä välineeltä saavuttaa jotain parempaa, läsnäolon kokemus syvenee. Läsnäolon kokemus rauhoittaa ihmistä ja saa aikaan tyytyväisen ja onnellisen olotilan.

 Kiitollinen vetää puoleensa lisää kiitollisuuden aiheita
Kiitollisen, läsnäolevan ja onnellisen ihmisen seura toimiii magneetin lailla, vaikka emme ymmärtäisikään tietoisesti, miksi jonkun ihmisen seurassa on niin hyvä olla. Varsinkin samoin kokevat ihmiset hakeutuvat toisen kiitollisen ihmisen seuraan, ja hyvä lisääntyy. Mitä enemmän oppii näkemään kiitollisuuden aiheita elämässä, sitä enemmän niitä myös kutsuu puoleensa.

 

TallennaTallenna

Aito positiivisuus…jatkuu

Kuva

Kuva_viisas_elama

Viisas elämä messuilla 12.9-13.9.2015, jatkoa…

Filosofi Esa Saarinen luennoi hyvyydestä ( hyvyyden päälauseista ja pääsanoista, joista kirjoitin toisessa jtutussa) onnellisuudesta ja aidosta positiivisuudesta.

Aito positiivisuus soi syvältä ja luo rakentavaa, välittävää toimintaa

Saarisen mielestä tarvitsemme tietoista valintaa myönteisyyden ja rakkaudellisuuden hyväksi. Myönteisyys ei ole pintailmiö ( amerikkalainen keep smiling-asenne) vaan se on kokonaisasenne, joka yhdistää kiinnostuksen, kunnioituksen, läsnäolon, kyvyn virittyä toisen ihmisen merkityksellisyydelle ja tilanteiden ainutlaatuisuudelle.

Luento voi mahdollistaa ajattelun liikkeen

Luennoillaan Saarinen pyrkii luomaan oivalluksen ympäristön, jolloin kuulijat voivat kirkkaammin löytää yhteyden omiin ajatuksiinsa. Elämän runsauden oivaltaminen laajentaa käsityksiä. Ydinasia on käynnistää oman ajattelun ajattelu. Insinööri voi tutustua biologiaan, jolloin hän voi havaita ilmiöitä ympärillään monipuolisemmin kuin muuten tekisi. Uuden tavan tai taidon kehittyminen tottumukseksi vaatii säännöllistä, vaikka pientäkin harjoittelua päivittäin. 15 minuutin päivttäinen harjoittelu saa tavan automatisoitumaan ajan myötä.

Saarisen sanoin: ” samoin kuin päälauseiden ja pääsanojen avulla harjoitamme henkistä harkintalihasta , voimme harjoittaa henkisiä herkkyyslihaksiamme: pysähtymistä, elämän ihmeen ja runsauden äärellä jokainen hetki on ihme”.

Hyväntahtoisen rohkaisevassa avoimmuuden ilmapiirissä syntyy myönteisyyden kierre ja maaginen noste, oivallusten aalto, joka on kuitenkin yksilöllinen. Sydämellä näkee selvemmin; harjoittelu ohjaa sydämen suuntaiseen toimintaa. Henkinen kasvaminen ei ole koskaan hetken asia vaan vaatii harjoittelua.

Saarisen viesti oli, että kaikissa meissä on hyvää enemmän kuin päältä katsoen voisi aavistaa. Ajatus, jota jäin miettimään pitkään. Saarinen ei pettänyt nytkään omaperäisellä luennollaan.

”Aito positiivisuus soi syvältä…”

 

Kuva_viisas_elama

Viisas elämä messuilla 12.9-13.9.2015

Esa Saarinen astelee pantterikuositakissaan luennoimaan sankaruudesta, hyvyydestä, hyvän tekemisestä eikä petä tälläkään kertaa: hän antaa ajattelemisen aihetta.

 

Sankaruuteen tulee valmistautua

Esa Saarinen joutui puukotuksen uhriksi noin 1,5 vuotta sitten. Saarinen oli vaikuttunut ensiapuhenkilökunnan ammattitaidosta ja aidosta auttamistyöstä. Tekemisestä välittyi aito kiinnostus auttamiseen. Jokaisella on elämässään tilanteita, joissa voi välittää ja tehdä hyvää. Odottamattomiin tilanteisiin voi valmistautua ajattelemalla. Ajatteluaan voi ja tulee työstää esimerkiksi päälauseiden ja pääsanojen avulla.

Päälauseet ilmaisevat arvoja, joiden mukaan haluamme elää

Päälauseet ovat yksinkertaisia lauseita, jotka ilmaisevat aidosti niitä arvoja ja periaatteita, joiden mukaan haluamme elää. Päälauseet ovat henkilökohtaisia: jos ajattelet, että myötätunto on hyvä asia; päälause voisi olla ”Myötätuntoa kannattaa osoittaa” tai ” Jokainen ihminen on myötätunnon arvoinen”. Päälauseita kannattaa toistaa ja siten vahvistaa. ” Henkiset harkintalihakset ” kaipaavat harjoitusta. Kun eteen tulee haastava tilanne, vahvaksi kasvanut harkintalihas nostaa mieleen päälauseen ja ohjaa toimimaan sen mukaisesti eikä ihminen ole hetken impulssien vietävissä.

Pääsana on kuin majakka merellä

Pääsanat auttavat reagoimaan viisaasti äkillisissä tilanteissa. Pääsanaan tiivistetään esimerkiksi läheisen ihmisen olennaiset ominaisuudet. Vahvistavuuden näkökulmasta se toimii majakkana aavalla merellä ohjaten oikeaan suuntaan.

Saarinen kutsuu vaimoaan Pipsaa ”Kuningattareksi”, jolloin tuohon sanaan tiivistyy vaimon lämpö, välittäminen ja ainutlaatuisuus. ”Kuningatar” jo sanana herättää Esassa kunnioittamisen ja rakastamisen tilan.

Aito positiivisuus soi syvältä ja luo rakentavaa, välittävää toimintaa

Syvä positiivisuus soi syvältä; Saarisen mielestä tarvitsemme tietoista valintaa myönteisyyden ja rakkaudellisuuden hyväksi. Myönteisyys ei ole pintailmiö ( amerikkalainen keep smiling asenne) vaan se on kokonaisvaltainen asenne, joka yhdistää kiinnostuksen, kunnioituksen, läsnäolon kyvyn virittyä toisen ihmisen merkityksellisyydelle ja tilanteiden erityislaadulle. Saarinen pyrkii luomaan luennoillaan oivalluksen ympäristön, jolloin kuulijat voivat kirkkaammin löytää yhteyden omiin ajatuksiinsa.

Runsauden oivaltaminen laajentaa käsityksiä

Elämän runsauden oivaltaminen laajentaa käsityksiä. Ydinasia on käynnistää oman ajattelun ajattelu. Insinööri voi tutustua biologiaan, jolloin hän voi havaita ilmiöitä ympärillään monipuolisemmin kuin muuten tekisi. Uuden tavan tai taidon kehittyminen tottumukseksi vaatii säännöllistä, vaikka pientäkin harjoittelua päivittäin. 15 minuutin harjoittelu saa aikaan tavan automatisoitumisen ajan myötä.

Mitä ovat sinun päälauseesi ja pääsanasi?