Yksi onnellisuuden salaisuuksista…

Japanilaiset aivotutkijat löysivät onnellisuuden salaisuuden

tahdonvoima

 

 

 

 

 

 

 

”Onnellisuus muodostuu aivojen etukiilaksi kutsuttavalla alueella, selviää Kioton yliopiston tutkimuksessa. Tämä aivojen keskilohkon alue on aiemmin yhdistetty tietoisuuteen ja ihmisen käsitykseen itsestään.

Tutkimusryhmä ryhtyi selvittämään onnellisuuden arvoitusta kurkistamalla ihmisen pään sisään. Aivojen onnellisuuslohkoa etsiessään tutkijat magneettikuvasivat 51 koehenkilön aivot. Tutkimukseen osallistujat myös vastasivat kyselyyn, jolla mitattiin heidän yleistä onnellisuuttaan, tunteiden voimakkuutta ja sitä, kuinka tyytyväisiä vastaajat ovat elämäänsä.

Tutkimuksessa selvisi, että korkeimmat onnellisuuspisteet saaneilla oli myös enemmän harmaata ainetta aivojen etukiilan alueella. Näillä koehenkilöillä onnellisuuden tunne oli kaikkein voimakkain, surun tunne oli heikko ja he kokivat elämässään tarkoituksen tunteen.
Tutkimusryhmää vetäneen Wataru Saton mukaan tutkimuksen lopputulos voisi olla argumentti esimerkiksi meditoinnin puolesta.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet että meditaatio lisää harmaan aineen määrää aivojen etukiilan alueella, Sato kirjoittaa.”

Jätä kommentti